<$BlogRSDUrl$>

Monday, January 30, 2006

Hyvä voitti pahan



HAH.

Friday, January 20, 2006

Niinistö makkaraksi



Paljon on taas vettä virrannut Tonavassa ja Nevassa. Rahasta-ajattelija Mitvit on hämmentynyt, kun IT-viikon toimittaja on koskenut hänen säkenöivään humoreskiinsa.

Sellisti taas on hyytynyt toisinaanpostaajaksi. Ehkä hänen herättämisensä aivokuolleista ei sujunutkaan suunnitelmien mukaan? Meikäläinen puolestaan on menettänyt ainakin kolme lukijaa, vaikka ei ole edes kirjoittanut. Yleensä näitä huippuhetkiä on koettu vain postausten jälkeen. Matala, matoinen maailma.

Jotkut ovatkin jo ehkä huomanneet, että Sauli Niinistöstä ollaan oikein tosisaan tekemässä Työkansan presidenttiä - ilmeisesti asialla ovat ne populistit, jotka kuvittelevat jotakin hyötyvänsä asenteiden koventumisesta. Nämä raukkaparat kyllä auttamatta häviävät vähäiset siemenperunansa ja sossun kustantamat talvikengätkin, kun Niinistö pääsee näyttämään kyvykkyytensä diktaattorina.

Ovatkohan äänestäjät tulleet ajatelleeksi, että Mäntti-Karpela on taatusti takaisin Niinistön ruokakunnassa ennen kuin tämä ehtii sanoa hep, jos tällä aivottomalla kuikelolla vain on mahdollisuus tantteerata oikein linnan emäntänä?

Me rikkaat muutamme tietysti pois, jos Niinistö valitaan. Onneksi on kakkosasunto Kaliforniassa, ettei tarvitse jäädä tänne katsomaan isänmaan tuhoa. Suomeen jäävät vain ne, jotka eivät lähtemään kykene, juustohöylättäviksi ja kuritettaviksi. Huh, huh, siitä tulee eklottava verilöyly. Niinistöstä olisi parempi tehdä makkaraa kuin presidentti.

Tuesday, December 06, 2005

Kellarihumppaa



Erittäin innottomasti tartun Krapulablogin toimeksiantoon ja kirjoitan muutaman rivin linnanjuhlista. Sinne saavat kutsun presidentiltä kaikkein korkeimmalle kiivenneet. Ei siis ihme, että juuri tämä porukka on ehtinyt näyttää meille eniten persettään.

Juhlat olivat kiinnostavat kuin edesmenneet Lauantaitanssit, joissa liikaa hiuskiinnettä suihkutelleet täti-ihmiset liikehtivät kömpelösti pökkelömiestensä käsivarsilla. Tänäkin vuonna suurin osa valssin vääntäjistä luuli tanssivansa humppaa.

Linnasta ei juuri ole mainitsemisen arvoista raportoitavaa. Korpuksi kuivahtanut Rita Tainola oli ilmeisesti kylvänyt päähänsä hilsettä. Joku täti tömähti ketoon presidenttiä käteltyään, harmi vain, ettei se ollut Tanja Karpela. Maaninen Roosa Meriläinen tietenkin megalomaniassaan pysähtyi poseeraamaan valokuvaajille kirvoittaen hilpeät naurut. Pekka Haavisto tuli Linnaan ilmeisesti pojanpoikansa kanssa. Me kun luulimme häntä kaappihomoksi! Ilkka Kanerva ja Paula Koivuniemi hyppelivät yhdessä polskaa kuin iloiset simpanssit.

Valitettavasti 88-vuotias Suomi on edelleen nurkkakuntainen tuppukylä, jonka kaikkien edustusrouvien jäykät satiinivermeet on nähtävästi ommellut Jukka Rintala. Omaperäisin asu oli lamppukauppiaalla, joka saikin televisiossa runsaasti ilmaista mainosta ripustamalla valokaapelin kaulaansa.

Presidentti itse loisti tällä kertaa Anne Linnovaaran tamineessa. Juhlakalun värimaailmasta tuli etsimättä mieleen loru "maalari maalasi taloa, sinistä ja punaista". Kymmenen maissa Tarja sanoi menevänsä nyt takaisin nukkumaan, mikä selittänee, miksi hän oli juhlien ajan paitsi perinteisen ruma myös surullisen nuupallaan.

Wednesday, November 30, 2005

Kaaneilla menee lujaa


Tuli tehtyä Saksassa Dschinghis Khan-serkun kanssa karaokevideo. Russland, Russland ist ein schönes Land, ho-ho-ho-ho-hoo! Kiitos Turakaisen Jompalle sinne Cityyn, kun muistuttelit mieliin tämänkin tähtihetken.

Wednesday, November 23, 2005

Heja, Sverige!



Koko kansan Tarja-resitentti on taas kunnostautunut rasvakourarahvaan edustajana. Linnan juhliin on kutsuttu mm. Hanna Pakarinen, Jasper Pääkkönen ja Paula Koivuniemi. Sauvakävelevän tantan valintoja ei maksane vaivaa ihmetellä, joskaan Kuhlakaan ei ymmärrä, miksi Ridke ja Vorrester eivät tiettävästi ole kutsuttujen joukossa.

Meillä on siis kolme kammottavaa presidenttiehdokasta ja sitten liuta joitain liuhakkeita, joiden nimiä ei kukaan muista. Sinkkumiehet Matti ja Sauli menettivät uskottavuutensa jo siinä vaiheessa, kun missiministeri Tanjan nimi liitettiin heihin julkisuudessa. Jonkin roskalehden juorujen vuoksi pakettiautoihin törmäilevä miekkonen ei kyllä sovi presidentiksi.

Mattikaan ei oikein käy presidentiksi, kun hän on nyt pelannut jonkin iltapäiväroskan nettiäänestyksessä likaista peliä. Kannattajia oli lähes kehotettu äänestämään ehdokastaan netissä! Se on väärin! Matti pitäisikin diskata varsinaisesta äänestyksestä kokonaan.

Monarkia lienee ainoa ratkaisu tässä vaiheessa. Meidän pitäisi heti pyytää Ruotsin kuningasta ottamaan Suomi haltuunsa. Saisimme saman tien kaksi somaa prinsessaa ja saksalaisen kuningattaren. Röyhelömekoissaan he sipsuttaisivat söpösti tilaisuudesta toiseen ja loisivat Suomen räntäiseen talveen kauan kaivattua glooriaa.

Uusien hallitsijoiden vaaleanpunainen, kimaltava linna rakennettaisiin tietenkin nykyisen Aalto-kammotuksen tilalle Katajanokalle. Pihalle pystytettyyn lipputankoon nostettaisiin Ikean lippu liehumaan. Heja, Sverige!

Monday, November 14, 2005

Jyrki, Jyrki, älä tyrki



Bloggaajat ovat saaneet aivan uuden vihollisen. Katkerat, kolumnisteina esiintyvät zurnalismin sekatyöläiset. He ovat huolissaan siitä, että oma myyntiartikkeli kärsii. Huonosti perusteltuja kärjekkäitä mielipiteitä voi nykyään kirjoittaa kuka tahansa ihan ilmaiseksi. Tästä hyvänä esimerkkinä muun muassa nöyrä skribenttinne, Kuhlakaan.

Ei ihme, että Jyrki Lehtola, Jouni Tervo ja Juha mikä-sen-nimi-olikaan (Seppänen? Seppälä?) ovat huolissaan elinkeinonsa puolesta. Toisin kuin hyvää palkkaa nauttivat työsuhteiset toimittajat, friikut joutuvat senttaamaan juttupalkkioita mistä saavat. Konkurrenssi on kovenemassa, poijaat. Kai siinä joskus tulee mieleen, että kirjoittaa ihan mistä vaan, vaikka ei aihetta tuntiskaan. Kun vain saisi leivän päälle muutakin kuin ylähuulen!

Jätän omaan arvoonsa Jouni Tervon, jonka älähdys Metro-lehdessä on kulkenut jo loputtomiin PDF:nä verkossa. Jouni-parka, meidän täytyy ymmärtää häntä. Ei ole helppoa, kun maailma on tehnyt salaliiton eikä kukaan tykkää.

Mutta että Jyrkikin tyrkkii blogisteja sunnuntaina Aamulehdessä! Jyrki, Jyrki.
Hän kirjoittaa (ensin kappalekaupalla Tervoa lainaten) mm.:

Jouni Tervo kirjoitti ilmaisjakelulehti Metroon onnistuneen kolumnin blogeista ja parhaillaan riehuvasta blogikuumeesta. Kolumnissaan Tervo käsitteli muiden muassa Helsingin Sanomien blogi-innostusta sekä blogimetelin suhdetta sisältöön:

"Nyt Helsingin Sanomien toimituksen on vallannut uutispäätoimittaja Reetta Meriläisen johtama blogiusko, josta joudumme kaikki joukolla kärsimään. Lehti on alkanut tarjota ja markkinoida verkkopäiväkirjoja, jotka eivät kehnoudessaan anna mitään lisäarvoa lehden tilaajille.

Blogit kompastuvat Hesarissa ja muualla lähtökohtaansa. Kun päiväkirjan tarkoitus on olla omien mielipiteiden ja tunteiden salainen tallentamispaikka, verkkopäiväkirja kääntää ajatuksen nurin niskoin. Blogista on tullut ylinarsistisen aikakauden itsetehostuksen väline, jolla omat pienet ajatukset kanavoidaan suuren yleisön tirkisteltäviksi."

Tiesihän se, mitä tuollaisesta seurasi. Bloggaajat ovat jopa taiteilijoita ja journalisteja herkkänahkaisempaa väkeä, ja niin Tervo sai kymmenillä eri blogeilla päälleen tosikoiden mielenvikaisia, huonosti kirjoitettuja henkilöhyökkäyksiä, joilla ei ollut mitään tekemistä argumentaation tai ajattelun kanssa. Hyökkäykset kävivät erinomaisesta perustelusta sille, miksi bloggaajat kirjoittavat blogeihinsa: kukaan ei suostuisi tuollaisesta traagisuudesta maksamaan.

Yliherkät tosikot ovat rasittavia keskustelukumppaneita, joten en palaa aiheeseen, vaan esittelen teille poikkeuksen säännöstä, eli luettavan bloggaajan.


Sitten Jyrki antaa Maddox-linkin muka maailman ilkeimpään bloggaajaan. Se ei Kuhlakaania hämmästytä, koska Jyrki Lehtolan ainoat journalistiset ansiot ovat ystävyys Aamulehden nykyisen päätoimittajan Matti Apusen kanssa (hei, eikö sinua Jyrki keljuta, että hän tienasi 166 000 euroa viime vuonna, kun itse kitkuttelit kaupitellen traagisen huonoja pötyjuttujasi sinne tänne?) sekä se tosiseikka, että Jyrki on Aamulehden entisen päätoimittajan Erkka Lehtolan poika.

Kaikki me ratkiriemuitsemme saadessamme elää maassa, jossa suurten isien pienet pojat ovat julkkiksia heti kun suuvärkkinsä avaavat. Tästähän on malliesimerki mikä-lie Hytönen, jonka pakkoneuroottinen isä mikä-lie-Hytönen oli ihan oikea toimittaja, kunnes hän astui väärille varpaille Suuressa Tiedotusvälineessä.

Bloggaajat ovat toki suuri uhka toimittajille, mutta eivät oikeille toimittajille. Vain Jyrkin kaltaisille hampaattomille keijuille, jotka jaksoivat opiskella peräti kolme vuotta sitä sun tätä ennen ryhtymistään "kolumnisteiksi" ystäviensä pitämiin lehtiin.

Toki Jyrki Lehtola on kovan luokan ammattilainen verrattuna esimerkiksi televisiotoimittaja Erja Häkkiseen, joka on elämässään opiskellut Markkinointi-instituutissa vuoden tai kaksi.

Onhan Jyrki Lehtola sentään mies, eli kelvollinen homososiaaliseen suhmurointiin. Ja lukihan hän filosofiaa, minkä joskus toivoisi näkyvän hänen kirjoituksissaan edes pienenä vilahduksena.

Wednesday, November 02, 2005

Runkvisti kuninkaaksi



Julkisesti runkkaamisen pitäisi tietysti olla hyväksyttävää. Sen osoittaa säälittävän runkkupetteri runkvistin saama palaute Pinskun kommenttilootassa. Sananvapaus on ylin arvo! Juuri sen takia kuka tahansa peelo voi varastaa ja julkaista muiden ottamia taidevalokuvia alastomista naisista runkkaamisyhteyksiin. Sananvapaus, you know.

Seuraavaksi piinkovat pornoyrittäjät epäilemättä havaitsevat blogaamisen edullisuuden muihin koukutusmuotoihin nähden. On ihan kiva, että vapaamieliset sananvapauden kannattajat haluavat nähdä blogilistan etusivulla pelkkää pornomainontaa. Sananvapaus, you know. Yksilön vapautta hyödyntää naisen ruumista ei saa kaventaa.

Tärkeintä olisi kuitenkin estää HS-blogien ja Hullu-Jannen näkyminen klikatuimmissa, koska ne edustavat Pahaa Rahaa ja Kukkoilevaa Keskinkertaisuutta. Sitä paitsi minun pitäisi olla siellä. Sananvapaus, you know.

This page is powered by Blogger. Isn't yours?


Ilmainen www-laskuri