<$BlogRSDUrl$>

Thursday, October 09, 2003

Weberin maksiimi:
- Jo yksi pieni tosiasia voi pilata hyvän väittelyn.



Rehevänä, risupartaisena renessanssi-ihmisenä aikaani vievät tietenkin tolkuttomasti punkun litkiminen, aromaterapiakylvyissä kelliskely, erilaisten kuun vaiheiden vaatimat New Age -rituaalit saippuankeittoineen ja akupunktion harjoittaminen Pilgrim-korvarenkailla.

Mitvit tuli kuitenkin paljastaneeksi varsinaisen syyn, miksi en ole joutanut hetkeen kirjoittamaan. Niin paljon Kumppaneita, niin vähän aikaa. Hermoni voisivatkin välistä kiristyä, kun Kennethin lisäksi täytyisi pitää iloisina ja hilpeinä ainakin tuhat partneria kuukaudessa. Olen kuitenkin päätynyt monogaamiseen suhteeseen, eli omasta vapaasta halustani pihtaan kaikilta. Se tyydyttää minua Humanistisessa laiskuudessani. Valitettavasti en voi kuitenkaan hekumoida sillä, että ehkä juuri minun takiani Henry jää aina ilman tyydyttävää ja vakaata ihmissuhdetta kenenkään kanssa, "joilla on hiukkanenkin ulkonäköä". Salaa toivoisin noiden rasittavien kumppanitarjokkaiden menevän häntä kiusaamaan, koska he vievät tarmoani tärkeämmältä asioilta, kuten lukijoiltani.

Tänään ajattelin kertoa, miksi minusta tuli Humanisti.

Muistan vielä ihanat opiskeluajat, kun muiden Humanistien kanssa käyskentelimme lehdoissa kristallilasit ja lyyrat kultasormuksin koristelluissa kätösissä. Oi ihana akatemia! Keskustelimme hauskasti ja henkevästi Ainoasta Oikeasta Humanistisesta Opistamme ja nauroimme teekkareille, jotka ihmettelivät mikseivät saa seuraa tyhjillä oluttölkeillä somistettuihin solukolmioihinsa jonnekin huitsin nevadaan. Illat vietimme sinisissä puuhuviloissa meren rannalla tai sisämaan suurimmissa kartanoissa. Yleensä runsaan syömisen ja juomisen jälkeen Me Humanistit riisuimme keskiaikaiset muinaispukumme ja menimme kaikki yhdessä jakuzziin lojumaan, polttamaan pilveä ja nauramaan huonommille ihmisille, jotka eivät osanneet kuin värkätä koneiden kanssa ja ehkä vähän matematiikkaa.

Luimme toisillemme maailmankirjallisuuden parhaita rakkausrunoja, leikimme ja lystäilimme, nukuimme pitkään ja opiskeluaikamme kiisi keveästi kuin Pegasos tähtien tuikkiessa musteensinisellä yötaivaalla.

Sittemmin tyytyväisyyteni maailmaan on vielä korostunut, koska Humanisteilla on parhaat palkat ja joustavimmat työajat, sikäli kun emme elele ihan charmillamme Toisen Humanistin Merkityksellisenä Toisena. Kuljemme peilisalista toiseen kujerrellen Kulttuurista ja silloin tälloin, lähinna omaksi huviksemme, esiinnymme jossain puhumassa viisaita, yleensa ranskaksi tai muinaisurduksi, tilaisuudesta riippuen. Lopun aikaa makailemme pehmeillä pieluksilla piippua poltellen ja hätistellen kauemmaksi kaikenlaisia rakastaja- ja työnantajatarjokkaita, jotka eivät tahtoisi jättää meita rauhassa uneksimaan Humanismin syvemmästä olemuksesta siemailen viinillä ja mirrhalla sekoitettuja mesimaljojamme. Ah, Dolce Vita.

Comments: Post a Comment

This page is powered by Blogger. Isn't yours?


Ilmainen www-laskuri