<$BlogRSDUrl$>

Sunday, November 09, 2003

Isänpäivä alkaa onneksi olla ohi täällä Pohjoisrannassa. Pappa riehui aikansa ja sammui olohuoneen matolle hirvikivääri sylissään. Voin katsoa ottaneeni ns. työvoiton - toimitusjohtajuus saa odottaa, ja sen sijaan "tutustun käytännössä" konsernin eri tehtäviin. Uskoisin, että se ei kovin monta tuntia vie viikossa.

Riita alkoi jo ruokapöydässä, kun Pappa alkoi moittia minua ja ilkeillä Kennethille. Isänpäivälahja oli tietenkin epäonnistunut, sillä sen jälkeen kun Päätalo lakkasi kirjoittamasta tiiliskiviään lahjan ostaminen on ollut yhtä tuskaa. Paketin avattuaan Pappa heti korkkasi sen ja alkoi vetää pientä päiväkänniä.

Mamma oli laittanut lihapullia ja tarjoili kermakastiketta, kun känkkäränkkä tuli kylään. "KUHLAKAAN, oletko sinä edes porvari - minun lapseni, ja ties mikä vihreä vasemmistohippi!" Pappa alkoi pauhata parsakaali suussa. Karl ja Robert virnuilivat ja tirskahtelivat, mutta heitä ei kukaan moiti koskaan. "Olisit nyt edes MBA tai jotain tolkullista, etkä mikään fitun filosofian tohtori."

Pappa veti punaviiniä ja Platinum Egoistea sekaisin, mikä siivitti hänet lempiaiheeseensa filosofiaan. "Filosofia on köyhien haihattelua, siitä ei koskaan ole koitunut hyötyä kenellekään, eikä sillä ole minkäänlaista taloudellista arvoa. Kyllä on tämäkin isä saanut pettyä raskaasti, kun ei jälkikasvusta tullut mitään kelvollista. Kaikki päivät vaan taiteilllaan, löperrellään ja halotaan hiuksia, vaikka pitäisi kääriä hihat ja ryhtyä kunnon töihin. Ikuisuus kuluu tuollaisissa hyödyttömissä opinnoissa, joista ei edes valmistu mihinkään. Järkeä ei ole ihmisellä päässä enemmän kuin kärpäsellä, kun tuollaiseen ryhtyy!"

Pappa alkoi punertaa ja pauhuta jolloin huomasin taas korvieni sulkeutuvan. Mitä enemmän hän saarnaa, sitä vähemmän kuuntelen ja ymmärrän. Koiramme luultavasti tajuaa puheesta suunnilleen saman verran kuin minulle jäi isänpäivän saarnasta päähän: "Blaa blaa blaa humanismi blaa blaa blaa, Kuhlakaan blaa blaa blaa tyhmä blaa blaa blaa."

Siihenhän se sitten taas loppui, että Pappa lähti isänpäivän kunniaksi ampumaan kommunisteja ikkunasta, mutta sammui matkalle. Kostoksi laitoin televisiosta kovaan ääneen päälle dokumentin jo kymmenen vuotta turhaan duunia etsineistä työttömistä. Toivottavasti Pappa näki edes pahoja unia, kun siellä huudettiin "Iiro tappaa kaikkialla!" ja "Työtä, perkele!"

Sitten vietin lopun iltaa surffaamalla internetissä ja tekemällä testejä. Taatusti en mene huomenna työpaikalle.

Sophisticated and classy, you take shitty-tasting liquid and make it look beautiful and glamorous!!
Congratulations!! You're a smart sophisticated and
beautiful martini!!


What Drink Are You?
brought to you by Quizilla


Comments: Post a Comment

This page is powered by Blogger. Isn't yours?


Ilmainen www-laskuri