<$BlogRSDUrl$>

Monday, April 12, 2004

Kenillä on asiaa



Kenillä on ongelma. Väitetään, että koolla ei ole väliä. Se ei pidä paikkaansa. Kenillä on liian iso. Hänen tarvitsee vain esitellä omaansa, kun naiset jo parkuvat ääneen. Miehiltä loksahtavat leuat sijoiltaan. Se on erittäin turhauttavaa, varsinkin kun Kenin mukaan kukaan ei ole oikeasti innostunut isoista. Niille ei ole mitään erityistä käyttöä, paitsi ehkä tarjota silmänruokaa katumainoksissa. Tässäkin miehiä kuitenkin syrjitään, ja naisten erilaiset isot ruumiinosat ovat mainostajien mielestä paljon kiinnostavampia. Se on vääryys.

Kenillä on asiaa: lakatkaa suurimunaisten syrjiminen. Ego saa olla rauhassa liian iso: kaikki kunnioittavat järeää jässikkää, joka karjuu ja ärjyy komentoja ärähdellen lopun aikaa autoritäärisesti. Autokin saa olla iso, varsinkin bemari. Jos BMW ei mahdu parkkiruutuun, sen voi aina pistää poikittain kahdelle invapaikalle. Vain iso kalu on tabu: kukaan ei oikeasti halua isokaluisia miehiä. He ovat joka suhteessa alempiarvoisia - kukaan ei esimerkiksi tahdo nähdä heidän heiluttelevan valtavaa Jormaansa paikallisen Citymarketin edessä tai pusikossa. Ken on kokeillut, hän tietää.

Tasa-arvo ei toteudu, niin kauan kuin esimerkiksi miesten asusteliikkeissä ei huomioida isomunaisia miehiä yhtä hyvin kuin pienimunaisia miehiä. Kuka välittää mm. siitä, saavatko naiset samaa palkkaa kuin miehet tai kuoleeko vaimoja jatkuvasti perheväkivallan uhreina, kun maailmassa on todellisia ongelmia: monet housut ovat etumuksesta liian tiukkoja isomunaisille. Jos kalun koettaa laittaa pystyyn, se kurkistaa lannehousun vyötäröstä kuin kengurunpentu pussista. Jos sen laittaa punttiin, kaikki näkevät heti, missä kesäkurpitsa luuraa. Sitä paitsi jalka ei tahdo taipua, kun lemmensauva on tiellä.

Pahinta on tietenkin, että fallos tahtoo koko ajan pystyyn. Se kohoaa kuin zeppeliini heti, jos joku vahingossa katsoo Keniin päin tai esimerkiksi hymyilee. Tämä tekee elämästä hyvin hankalaa. Jos housut ovat väljät, niihin ilmestyy välittömästi Millennium Domen kokoinen kumpare. Jos housut ovat tiukat, ne saattavat ratketa ritisten.

Kirurgiltakaan ei apua löydy isomunaisille. Kaikki lääketehtaat kauppaavat Viagraa, ja spammerit peniksen isonnushoitoja. Mutta menepä lääkärille ja valita, että muna on liian iso. Lääkäri sanoo Kenille, että kyseessä on psyykkinen ongelma! Hän ei suostu tekemään falloksen pienennysleikkausta ja vähättelee ongelmaa! Kenin pitäisi olla tyytyväinen. Mutta miten hän voi olla tyytyväinen, kun joka päivä penis näyttää entistä isommalta. Pian sitä ehkä joutuu kuskaamaan kottikärryillä edessään.

Ken on todella huonossa jamassa. Hän viettää kaikki päivät kysellen: "Näyttääks mun muna isolta tässä?" ja tarkastellen etumustaan peilistä. Usein hän pillahtaa itkuun, kun joku laskee julmaa pilaa isokaluisista miehistä. Onko ainoa ratkaisu Kenin ongelmaan tässä?

you are brown
#A52A2A

Your dominant hue is red... you are passionate, energetic, and unafraid of life's changes. You're all about getting out and trying something new, even if it means taking risks that other people would be afraid of. Hey, if they're afraid and you're not, more power to you, right?

Your saturation level is higher than average - You know what you want, but sometimes know not to tell everyone. You value accomplishments and know you can get the job done, so don't be afraid to run out and make things happen.

Your outlook on life can be bright or dark, depending on the situation. You are flexible and see things objectively.
the spacefem.com html color quiz


Comments: Post a Comment

This page is powered by Blogger. Isn't yours?


Ilmainen www-laskuri