<$BlogRSDUrl$>

Tuesday, June 28, 2005

Eräs aivan tavallinen ilta

Rakas ystävä,

kysyit tiedänkö asiasta mitään. En nyt kyseisestä tapauksesta, mutta voin niin samaistua! Aivan kuin elämästäni… Annahan kun kerron.

Silmäilin väsyneesti ravintolasalia. Taas uusi poppoo meluisia porvareita prässäämättömissä vapaa-ajan khakihousuissa ja ilman kravattia valmiina syömäpuuhiin. Strippaava kreivitär ja vuorineuvos eivät pitäisi tästä, jos sattuisivat piipahtamaan iltapalalle. Keskellä salia joukko keskenkasvuista, meluisaa plebeijiporukkaa! Lornjettini oli tipahtaa, kun havaitsin eräällä heistä poninhännän. White trash oli tullut Suomeen! Miksi nämä sivistymättömät törkimykset eivät voineet pysyä asuntovaunuissaan ja syödä grillikioskilla? Mokkakengät, yhdellä oli mokkakengät! Minua pöyristytti sanoin kuvaamattoman karmivalla tavalla nykyaikain moderni tapain turmelus.

Nykyään on liikkeellä kaikenlaisia. Ei täällä Töölössa ennen ollut tapana kulkea kadulla nostamatta hattua ohikulkijan nähdessään. Mutta oliko tällä nykyajan rehvakkaalla roskajoukolla edes silintereitä, joita jättää narikkaan? Ylväästi lähetin oikealla kulmakarvalla ovimies Lehtovaaralle salaisen viestin: ”Nämä lähtevät ennen jälkiruokaa.” Pormes..vahtimestari vältti katsettani ja silmäili puistikkoa. Ryntäsin keittiöön itkemään tulisen kuumia kyyneleitä: kukaan ei ymmärrä salihenkilökunnan henkisiä kärsimyksiä! Tulla jatkuvasti nöyryytetyksi alemman yhteiskuntaluokan toimesta! Hienostoravintolassa! Äitini oli sentään kuningattaren hovinaisen potantyhjentäjä!

Onneksi ravintolapäällikkö von Adlenerhammarstjärna-af Silverböledorfstein oli paikalla. Kuten yleensäkin, hän ymmärsi murheitani, tarjosi nenäliinan ja kamferitippoja sekä käski nostaa jalat pöydälle kiireimmän ajaksi. Otimme snapsit ja muistelimme yhdessä menneen loiston päiviä. Keittäjätär kävi mulkoilemassa meitä ilkeästi viitaten epämääräisesti röykkiöön kylmeneviä annoksia. Osoitimme mieltämme sytyttämällä sikaarit. Omistajakin käväisi tutkimassa, keitä asiakkaita voisimme kelpuuttaa palveltaviksi. Huonolta näytti. Sisäpiiri pieneni päivä päivältä. Kansanvalta on hirveää. Pakottaisiko roskajoukko lopuksi meidät syömään vaunuhevosemme leikkeleinä aamiaispöydässä? Irvistin muistaessani tippejä, joita eräätkin kehtasivat jättää.

Ilta oli hirveä. Minua hyppyytettiin ja nöyryytettiin jatkuvasti, viinintuntemukseni asetettiin kyseenalaiseksi ja sain päänsäryn jatkuvasta passuutuksesta. Lopuksi eräs rettelöitsijöistä kehtasi huomauttaa tarjoilusta. Esitin nöyrää, mutta hymyilin sisäänpäin. Peuraa roskajoukolle! Ei nyt sentään, naudanrinta oli heille aivan riittävää. Valkohäntäpeura on hieno eläin, meillä käyskenteli niitä aina kartanon puistikossa, kun olin lapsi. ”Mamma, missä on Bambin äiti?” Purskahdin itkuun ja kyyneleeni valuivat vuolaana virtana neljän tunnin ajan kastellen kuusi erilaista vaatekertaa, joista sittemmin päätin esittää asiakkaille laskun. Lisäksi olin pakoitettu pruuttaamaan rinnuksilleni ketsuppia ja hoipertelemaan kuolevaa esittäen sen pöytäkunnan luokse, joka kehtasi pyytää tuomaan Heinzia tournedoksen kanssa! Ymmärrettävästi tästä koitui lisäkustannuksia.

Viime viikolla viimein toivuin sen verran, että kerroin kaiken lakimiehelle. Hän lupasi järjestää korvauksen. Eiköhän 80 000 kultataaleria riittäisi ensi alkuun saattamaan asiat uudelle tolalle? Meidän ei tarvitsisi vastaanottaa asiakkaita ainakaan kuukauteen! Se vaikutti miellyttävältä ja minua jo hieman hymyilytti, ei vähiten sen takia että ymmärsin koko maailman nyt saavan tietää absoluuttisen totuuden ahdingostani.

Terveisin serkkusi

K.K.

täältä suuresta Helsingistä

P.S. Voitko ensi tilassa toimittaa minulle luettavaksi eepoksesi ”Mies, joka eksyi hernekeittomereen”.


Monday, June 27, 2005

Kursuja hopeamaljassa



Mitä? Sun äitees satavuotispäivillä on vierähtänyt jo melkein kokonainen vuosi! Lumet ovat sataneet ja sulaneet, sataneet ja sulaneet... Vain hopeamaljaan kuivuneet kursut muistuttavat siitä, että äitee kuoli jo 1965 ja että hänelläkin oli blog..lukihäiriö.

Olin varma, että jälkeeni viimeinen sammuttaa valot, mutta Blogistanissa onkin väkeä kuin meren mutaa! Satoja uusia kansalaisjournalisteja syntyy Blogistaniin joka päivä:

SYNTYNEITÄ
Isin rinsessa
51 kiloa, 185 senttiä
Tunnetaan nimellä:
Meidän kultamussukan neuleblogi!
Kasteessa saa nimen: NEULE-MAFIA

isi ja äiti
Timo ja Tiina Kaksois-Neule


Ja mikä tämäkin on? Jokin uusi lista varmaankin...

Blogilista


Klikataas...

MITÄ HELVETTIÄ? Sijalla 94.? Te luopiot! Onko Minun nyt alettava katsastaa Kallion kusilaareja ja hinkkejä ja tissejä, että en tipu toplistalta kokonaan? Riiviöt! Juuttaat! Kekkeleet! Te vähäuskoiset...mitävittiäiset!

This page is powered by Blogger. Isn't yours?


Ilmainen www-laskuri