<$BlogRSDUrl$>

Tuesday, July 05, 2005

Gallian kukkoa oovää, silvuplee

Käsiään heiluttelevaa karvaista gigoloa keljutti. Latinorakastajat olivat pienistä mitoistaan huolimatta maailmankuuluja! ”Moonamuur! Zötem!” Miksi tuo kylmän maan jäyhä nainen katseli silmälasiensa takaa maailman suurinta rakastajaa, vallan kukkuloilla tepastelevaa Gallian kukkoa, kuin hyönteistä, joka oli erehtynyt pörisemään liian kauas hekumallisesta lantatunkiostaan? Rrranskalainen pazska oli maailman parazta! Rrranzkalaizen pazkan voitti vain rrranzkalainen rrrruoka: etanat, sammakot, siansorrrkat ja ihanan kiinteiksi keitetyt pässinkivekset! Aah, entäs vartaassa grillattu pässinpää rrranskalainen zinapizzihuntu yllä! Se oli poikaa, ei se oli machomiestä! Merrrrde!

”Amooremiio!”, myötäili poliitikkokollega. Oo soole miio! Ei se määrä vaan se laatu! Pienetkin kivekset olivat hyvät kivekset, kun ne tarjoiltiin kuumina ja kosteina, omassa liemessään haudutettuina. Tässähän ihan nälätti – italialainen ruoka, herkkuruoka, herkkupeppu, herkkuperkkulatinolover! Hän se sitten oli zeksikäs, ihan liian zeksikäs –”La donna e moobilee”, Herr Kullinen, tuo maailman naisille suotu machoaarre, hyräili mättäessään lautaselle nilviäispastaa, joka kulauteltiin alas päivän vanhalla Orvietolla. Aah! Kuola valui pitkin hänen karvaista rintaansa kohti pienoista mahakumpua, jonka italialaisherkut saivat seisomaan tanakasti. Seuraavaksi naudanhäntää, namnam!

Ulkoministeriössä katseltiin päivän lehtiä vetisin silmin ja tunnettiin laimeaa ärtymystä. Vielä venäläisetkin tässä sopassa. Ei kai nyt tarvitsisi taas moittia jotakuta? Johan sille nauroi koko maailma. Voisipa pakottaa nuo vallan juovuttamat pikkumiehet syömään tonkallisen mämmiä ja lopuksi kylpemään siinä.


Friday, July 01, 2005

Oo, luonnon lapsi mä oon...


”Anttila se ampaisee, ylös, vuoteestaan… ” Halajamme lähelle luontoa Kenin kanssa. Olemme puhelleet siitä jo pitkään maailman metropoleja kierrellessä. Ajattelin jo, että olisi aiheellista muuttaa jonnekin salotölliin korven keskelle, mutta Ken valitti hänelle siitä koituvan liian pitkän työmatkan. Niinpä päätimme hankkia Espoosta meren rannalta isohkon kartanon, jossa tästä lähtien vietämme kesät niin sanotusti huvilalla. On niin mahtavaa, kun saamme kosketuksen koskemattomaan, karuun ympäristöön, jossa kaikki on samalla tavalla kuin vuosisatoja sitten, eläköön luonto! Se on ikuinen!

Täytyy myöntää, että hieman vetoapua saimme Internetistä, sillä hurmaavan ihanaa Meidän mökillä -blogia seuratessa minullakin alkoivat varpaat iloisesti syyhytä halusta juurtua syvälle muhevaan, tuoksuvaan multaan. Mitä kertoisimme jälkipolville kauniista maastamme, jos se rajoittuisi Pohjoisrantaan ja Taka-Töölöön?

Viime viikolla sitten muutimme kesähuvilalle eikä siihen tarvittu kuin kuuden rekka-auton karavaani. Haluamme nimittäin, että meillä on erilaisia vaatteita kaikenlaisiin säihin. Ensimmäisenä päivänä heräsimme puoli seitsemältä ja aloimme miettiä, mitä täällä maaseudulla olisi tarkoitus tehdä. Haluamme nimittäin nauttia autenttisesta luonnosta täysin rinnoin.

Kaikkialla on kuitenkin rönsyleinikkejä ja kaikenlaisia ojanpohjan mieleen tuovia rentukoita. Linnut karjuvat heti aamusta niin lujasti, että Ken huudattaa jatkuvasti MTV:tä telkkarista peittääkseen mölyn. Pesänkin ne pikkuperkeleet yrittivät tehdä parvekkeelle. Minä ajattelin ensin luonnonmukaisia torjuntamenetelmiä, mutta päätimme sitten, että DDT on tehokkaampaa. Haluamme nimittäin tyhmien rönsyleinikkien ja ties minkä heinien tilalle luonnonmukaisen, pyöreän niityn, jonka erotamme köysillä ympäristöstä.

Viikonlopun ostoslista:

-DDT:tä

-maankaivuutraktori

-asfaltointikone ja 10 kivimiestä jalkakäytävien ja ajotien reunan laatoitukseen

-nurminauhat villiniityn ympärille, kilometri paksua köyttä

-vappunaamareita, foliokahvijauhepussin suikaleita, oransseja lasten fleece-takkeja ja henkareita tai vaihtoehtoisesti haulikko lintujen karkottamiseksi


This page is powered by Blogger. Isn't yours?


Ilmainen www-laskuri